6.11.2017

Tahvonlahden Venekerho Ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään kerhohuoneella Rudolfintie 21, tiistaina 14.11.2017 klo 18.00 alkaen.

Syyskokouksessa käsitellään Tahvonlahden Venekerho Ry:n sääntöjen 10 §:n mukaiset asiat.

Mikäli venekerhon jäsen haluaa tietyn asian käsiteltäväksi syyskokouksessa, tulee hänen toimittaa siitä esitys johtokunnalle hyvissä ajoin ennen syyskokousta.
 
 1.   Kokouksen avaus
 2.   Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta
 3.   Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
 4.   Kokouksen osanottajien toteaminen
 5.   Kokouksen  laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
 6.   Työjärjestyksen  vahvistaminen
 7.   Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannatusmaksujen suuruus sekä
        tilintarkastajien, johtokunnan jäsenten ja muiden toimihenkilöiden
        palkkiot:
        Johtokunta esittää, että jäsenmaksu nostetaan 85 euroon. Palkkioita ei makseta.
 8.   Vahvistetaan johtokunnan vuotta 2018 varten tekemä tulo- ja menoarvio
 9.   Johtokunta esittää, että kerho siirtyy ns. yhden vuosittaisen jäsenkokouksen systeemiin.
       Tämä edellyttää myös muutoksia sääntöihin. Samalla päivitetään säännöt vastaamaan
       paremmin tätä päivää.
 10. Johtokunta esittää, että kaikki johtokunnan kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille. Eli
        jos sinulla on hyviä ideoita kerhon toiminnan kehittämiseksi, niin
       tervetuloa johtokunnan kokoukseen esittämään asia.
11.  Erotetaan jäsenet, jotka ovat laiminlyöneet jäsenmaksunsa.
12.  Valitaan johtokunnan puheenjohtaja, satamakapteeni, telakkamestari,
        johtokunnan muut varsinaiset jäsenet ja yksi varajäsen, yksi
        tilintarkastaja sekä yksi varatilintarkastaja. Muita varsinaisia jäseniä valitaan sääntöjen 5 §:n mukaan 2-4
        henkilöä.
13.   Käsitellään muut esille tulevat asiat
 

Kokouksen päättäminen

6.10.2017

Lisää yhteisnostoja

yhteisostot sunnuntaisin noin klo 9 alkaen Sarvastossa 
15.10
29.10 vahvistettu
Nostot ilmoittautumisjärjestyksessä telakan täyttöjärjestys huomioiden.
Alle 3. noston päivät perutaan!
Lisää nostoja sovitaan myöhemmin. 
Nostajana Jore 

Ilmoittadu nostoon

12.9.2017

Syksyn yhteisnostoja

TLVK yhteisostot sunnuntaisin noin klo 9 alkaen Sarvastossa
17.9
24.9
1.10
Nostot ilmoittautumisjärjestyksessä telakan täyttöjärjestys huomioiden.
Alle 3. noston päivät perutaan!
Lisää nostoja sovitaan myöhemmin.
Nostajana Jore

Ilmoittadu nostoon:
https://goo.gl/forms/iIEiLom7uyv0EBXt1

30.8.2017

Roskalava telakalla vielä tänään ke 30.8 ja torstai iltana

Kerää omat romusi telakalta roskalavalle vielä kun kerkiää. Lava lähtee pois perjantaina.

14.8.2017

Sataman talkoot jatkuvat ke 23.8 klo 17-21

Ohjelmassa ao. listan lisäksi makkaraa ja juomaa. Innokkaimmat aloittavat jo klo 14! Tervetuloa
Laiturin pesu
Kulkusillasta teräsputket pois
Pelastusportaat paikalleen
Irtopaalut nippuun
Sähköt ?
Kopin siivous/kaapit
Polun raivausta
Lipputanko
Vesiletkun "ankkurointi"

21.6.2017

Satama- ja telakkatalkoot

Laiturit on saatu vaihdettua ja veneetkin suurelta osin ovat löytäneet paikkansa.
Vesi-ja sähköjohtojen vetäminen sekä laiturivalot ovat vielä työn alla, mutta kaikki valmistuu kun kaikki annamme panoksemme yhteisen viihtyvyyden hyväksi.

SATAMATALKOOT pidetään to 29.06 sekä ti 04.07. 2017 klo 18.00 alkaen
Muistathan, että jokaisella satamassa venettään pitävällä on velvollisuus ottaa osaa yksiin talkoisiin vuodessa.

Venepaikkanumerointi hoidetaan aluksi merkitsemällä paikan numero aisaan tai poijuun. Myöhemmin laituriin kiinnitetään numerolaput.

TELAKKATALKOOT ti 29.8 alkaen klo 18.00
Jos veneesi on vielä telakalla, ilmoita meille laskuajankohta tai täytä telakan kesäpaikkailmoitus. Muistathan myös siivota telakkapaikkasi.

5.5.2017

Kerhon uusista laitureista

Laiturit ovat lähes asennettu, kulkusilta ja portti on paikallaan. Jos haluaa laskea veneen ja käyttää satamaa,
niin veneen voi kiinnittää kylkikiinnityksellä toistaiseksi laiturin länsi- ja pohjoisreunalle. Ensiviikolla on tarkoitus asentaa aisat ja poijut.

25.4.2017

Uusi laituri Tahvonlahteen

Uuden laiturin asennustyöt alkavat Vapun jälkeen tiistaina 2.5 ja kestää noin viikon.
Veneitä ei toistaiseksi saa kiinnittää kerhon laituriin. Työt suorittaa T&T Merityöt Oy.

Veneiden yhteislaskut 2017

Yhteislaskut toukokuun lauantaisin alkaen klo 9.00 - noin klo 13 tai niin kauan kuin laskettavaa riittää. Laskijana Jore.
la 29.4
la 6.5
la 13.5
la 20.5
la 27.5
la 3.6

ILMOITTAUTUMISET
https://goo.gl/forms/LQ488DbMxzCr0gka2